Tällä viikolla alkoi neljäs koronavirus hätätila viikko, niin kuin minä niitä kutsun. Viikkojen aikana tunnelmat ovat menneet ylös ja alas. Miltä meidän tulevaisuus näyttää ja mitä sitä ennen tapahtuu ennen kuin tulevaisuus tapahtuu.
Käymme kaikki eri tavoin tätä koronavirus-shokkisurua läpi
– kieltämistä – ei se niin paha sairaus ole täällä ja ei se iske Suomeen niin pahasti
– vihaa – miksi juuri nyt kun vuosituhat alkoi hyvissä merkeissä
– neuvottelua itsemme kanssa – mitä nyt pitäisi tehdä tai ei tehdä
– masennusta ja lamaantumista – ettei oikeastaan voi tehdä mitään vai voiko
– hyväksymistä – nyt vaan pitää olla kotona, hissukseen ja odottaa että tämä menee ohi
Näitä kaikkia tunteita me varmaan kaikki käydään läpi, ei välttämättä lineaarisesti vaan sikin sokin ja silti tämä koronashokki on jotakin aivan uutta mitä ei voida edes vielä mallintaa tai teorisoida.
Pahinta on epävarmuus ja suru menetetyistä asioista, mahdollisuuksista jo suunniteltuihin asioihin, onko se sitten busineksessa tai henkilökohtaisessa elämässä.
Iloa tuottaa kevät ja lähestyvä kesä ja tapaamiset etänä ja tsemppaukset. Ehkä myös se, että voi pysähtyä ajattelemaan omia syntyjä syviä ja tehdä rästiin jääneitä juttuja. Ehkä suuntautua johonkin ihan uuteen.
Itse olen miettinyt seuraavia asioita
- Olenko liian kiltti konsultiksi? Empatia on tärkeää ja siksi minusta on nyt paras antaa asiakkaiden keskittyä perustoimintaan. Olenko liian empaattinen?
- Onko merkityksellistä tehdä töitä pitkän ajan suunnitelmien parissa? – Onko meidän työ nyt miettiä jo mitä tämän koronan jälkeen tapahtuu? Onko jo mielekästä miettiä tulevaisuutta? Teenkö edes merkityksellistä työtä?
- Mitä globalisaatio tarkoittaa tämän kriisin jälkeen? Mennäänkö kyynärpäätaktiikalla eteenpäin? Miten varmistetaan, että maailmasta tulee yhdessä hyvä paikka elää?
- Unohtaako yritykset ja ihmiset nyt kaiken vastuullisuuden? – Tehdäänkö liian nopeasti uusia ratkaisuja ja unohdetaan kaikki puheet ilmastoystävällisyydestä ja vastuullisuudesta?
Tarvitaan resilenssimuotoilua, mukautumista vallitseviin olosuhteisiin ja varautumista toipumiseen.
Kevät tulee ja iloitsen siitä, että uimavedet lämpiävät ja pääseen uimaan mereen ja järveen.
Johanna
